Valokuvaus

Valonkuvaharrastukseni muuttui vuoden 2007 syksyllä vakavammaksi hankittuani ensimmäisen järjestelmäkamerani: Pentax K100D. Kamerarungon mukana tuli myös Pentaxin 18-55mm paketti objektiivi. Syy siihen miksi valitsin kaikista merkeistä juuri Pentaxin oli melkoista sattumaan. Lyhykäisyydessään tuli vain vastaan nopeasti hyvä mahdollisuus hankkia kyseinen kamera ja tein nopeasti päätöksen sen hankkimisesta.

 

Olin ennen hankintatilannetta kylläkin kartoittanut eri merkkien vaihtoehtoja ja tuokin kyseinen kameramalli oli omassa sarjassaan kerännyt kiitosta. Jokusen kansainvälisen palkinnonkin tuo aikoinaan voitti, tyyliin vuoden paras aloittelijan kamera tai muuta vastaavaa.

 

Ensiksi HP Photosmart 812

Aikaisemmin olin ottanut digitaalisia valokuvia HP:n Photosmart 812 perus digipokkarilla ja ennen digikamera aikaa, pokkarikokoluokan Olympuksen filmikameralla. Tuosta HP:n kamerasta ei järin hyviä muistoja ole jäänyt, koska sen kanssa oli kaiken aikaa jotain ongelmia. Monesti ruudulle ilmestyi tieto "Fatal Errorista", joka kuitenkin korjaantui virrat poistamalla.

 

Monet kuvat jäivät muistikortille tallentumatta, syystä tai toisesta, mitkä eivät koskaan selvinneet. Lopullisesti kamera irtisanoi yhteistyön, kun sillä olin ottanut noin 4000 kuvaa, joka ei mielestäni kovin paljoa ole. Kameran korjauttaminen tai edes huoltoarvion saaminen HP:ltä ei koskaan onnistunut, vaikkakin yritin asiaa hoitaa toista kuukautta..

 

Siirtyminen Pentaxin maailmaan

Pentaxin, aiemmalla K100D ja nykyisellä K20D, Järjestelmäkaroillani valokuvia on tullut otettua varmaan jo toista sataa tuhatta, joista yhä tallessa on lähemmäs satatuhatta. Tällä hetkellä valokuviani on myynnissä muutamissa kuvapankeissa, noin 4000 eri valokuvaa. Valokuvia on julkaistu muun muassa aikakauslehdissä, sanomalehdissä, mainoksissa, postikorteissa, vaalikampanjoiden rekvisiitoissa, sekä teatterin taustakankaassa.

 

Eivät kuvamyynnin määrät toistaiseksi päätähuimaa, mutta on niillä hiukan saanut valokuvausharrastukseni kuluja katettua. Haaveena tulevaisuudessa siintää ajatus siitä, että saisin elantoni valokuvaamiseen liittyvistä tehtävistä. Näin ei varmaankaan tule käymään, mutta aina pitää tavoitteet asettaa korkealle.